Siimes (s. 1963) yllätti viime syksynä monet irtisanoutumalla Työeläkevakuuttajat Telasta. Hän ehti toimia työeläkevakuuttajien edunvalvontaorganisaation toimitusjohtajana vuodesta 2011, ja pesti päättyy tänä kesänä.

Miksi hän lähti juuri nyt?

– Tärkein syy on yhdeksän vuotta itseäni vanhempi lääkäripuolisoni. Halusin meille yhteistä aikaa. Hän hoiti perhettä paljon ja jousti silloin, kun politiikka vei aikaani, Siimes perustelee.

Ennen pitkää Tela-uraa Siimes toimi vasemmistoliiton puheenjohtajana,
kansanedustajana ja ministerinä. Hän ehti olla myös Lääketeollisuuden toimitusjohtajana – luovuttuaan puoluejohtajuudesta 2006 aate-erojen takia.

Uudenlainen punavihreys alkoi nousta Siimeksen opinahjossa Helsingin yliopistossa, jossa hän opiskeli kansantaloustiedettä, ja punavihreäksi Siimeskin identifioitui. Mutta pelkkä ekologisuus ei hänelle riittänyt, vaan rinnalla piti kulkea sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Näin hän löysi vasemmistoliiton, vuonna 1990 Suomen Kansan Demokraattisen liiton (SKDL) ja kommunistien (SKP) raunioille perustetun ”uuden” puolueen.

Ensimmäinen näytön paikka poliitikkona tuli perheen muutettua Fiskarsiin Pohjan kuntaan. Hänet houkuteltiin hiekkalaatikolla kunnallisvaaliehdokkaaksi vuoden 1992 vaaleihin.

Seuranneet vuodet kuntapolitiikassa olivat hänen mukaansa hyvä koulu.

– Pienessä kunnassa kaikki tuntevat toisensa. Kaupan kassajonossa piti pystyä kertomaan, miksi ikäviä päätöksiä säästöpaineissa on tehty. Vastuuta ei voi väistää. Tämä on ollut loppuelämän kannalta tärkeä oppi.

TALOUSTIETEILIJÄLLE oli tilausta puolueessa valtakunnallisestikin. Siimes nousi ensin varapuheenjohtajaksi, ja vuonna 1998 puheenjohtajaksi jo ennen valintaansa eduskuntaan vuonna 1999.

Tuota hän muistelee innostavana aikana: oli uusi puolue, EU:n jäsenyys, pohdintaa eurosta…

Vasemmistoliitossa vallitsi vahva ohjelmallinen ajattelu, halu selkeyttää sitä,
mikä puolue se haluaa olla.

– Optimismia oli ilmassa, kun ovia oli auki kaikkeen myönteiseen. Se varmaan näin jälkeenpäin mietittynä peitti alleen sen, että vasemmistoliitossa osa vanhoista jakolinjoista eli yhä syvällä, Siimes pohdiskelee.

LOPULTA puolueen side vanhaan taistolaiskommunistien ajatteluun oli Siimeksen kannalta kestämätön.

– Nuorempana olin ajatellut, että ihmiset voivat muuttua, sivuja voi kääntää uusiksi ja asioita voi sovitella. Mutta todellakaan kaikki ei muutu. Tämä konkretisoitui turvallisuuspoliittisissa linjauksissa.

Siimes ilmoitti eroavansa puheenjohtajan tehtävästä ja eduskuntavaaliehdokkuudesta vuoden 2007 vaaleissa, jos vasemmistoliitto hyväksyy Jaakko Laakson kaltaisia taistolaisia ehdokkaaksi. Näin kuitenkin kävi – ja Siimes lähti.

Keväällä 2006 ilmoitetusta erosta nousi iso kohu. Siimeksestä aistii, että lähtöpäätös oli vaikea: hän pohti, tuliko rikotuksi jotain peruuttamattomasti.

– Välittömästi eroni jälkeen moni koki puolueen haavoittuneen. Jälkikäteen ajateltuna olen kuitenkin pieneltä osalta ollut raivaamassa tietä muutokselle – siihen, että vasemmistoliitosta on kasvanut hyvinkin moderni, ajassa elävä puolue. Tunnen siitä puhdasta iloa.

Vasemmistoliitto on pysynyt hyvin kasassa. Hän antaa erityiskiitokset siitä nuoren polven puheenjohtajille, Paavo Arhinmäelle ja Li Anderssonille.

– Paavon myötä puolueessa pääsivät kasvamaan ne silmut, jotka Lin aikana puhkesivat
kukkaan. Puolueelle kävi lopulta hyvin, vaikka oma kauteni päättyi rajusti. Lopullisten muutosten aika oli myöhemmin. Nyt asiat on sovitettu.

Vielä parikymmentä vuotta sitten ei Siimeksen mukaan voinut kuvitellakaan, että
vasemmistoliitto olisi ollut mukana hyväksymässä hävittäjäkaupat tai Suomen liittymisen Natoon.

– Mikä on nykyisen puheenjohtajan, Minja Koskelan, kädenjälki puolueelle, se jää vielä nähtäväksi. Mutta gallupit näyttävät hyviltä, Siimes sanoo.

Suvi-Anne Siimes (vas.) joutui heti kansanedustajatoveriensa tenttiin eroilmoituksensa jälkeen.

ITSE HÄN ei ole ollut minkään puolueen jäsen sitten vuoden 2007. Politiikkaa hän seuraa silti tarkasti.

– On tärkeää, että vasemmisto kokonaisuudessaan elää ajassa. Tarvitaan riittävän vahvaa vasemmistoa, että yhteiskunta kehittyy tasapainoisesti ilman liian lyhytnäköisiä muutoksia.

Tärkeä testin paikka on ensi kevään eduskuntavaalit. Siimes muistuttaa, että mikään puolue ei voi pitää lopputulosta varmana – sojotti kannatus nyt ylös tai alas.

Yksi syy on liikkuvien äänestäjien määrän raju kasvu viimeisen 20 vuoden aikana. Vaalivoitot ovat tulleet yhä pienemmillä marginaaleilla.

– Siinä saa SDP:kin tehdä töitä, että kaula seuraavaan pysyy riittävänä.

Kokoomus saa Siimekseltä arvostusta pitkäjänteisestä taktiikasta.

– Kokoomus on jo monen vaalikauden ajan pohtinut ja selvittänyt sitä, onko se luonnonlaki, että vaalien voittajasta tulee pääministeripuolue. Mitä pienempi ero on, sitä suurempia mahdollisuuksia myös toiseksi tulleella on saada vastuu hallituksen muodostamisesta, jos voittajapuolueelta koalition muodostaminen ei tahdo onnistua.

Ajatusta vähemmistöhallituksesta on selvittänyt myös muun muassa Sitra.

ORPON HALLITUKSELLE Siimes antaa arvion: yritys hyvä kymmenen, mutta lopputulos ei ole hänen mielestään erityisen kiitettävä.

Alun perin ihan järkevistäkin säästöistä tuli ihmisille raakoja, kun luvattu talouskasvu jäi toteutumatta.

Siimes oli Paavo Lipposen (sd) kakkoshallituksessa toisena valtiovarainministerinä, Nokian nousun huippuvuosina. Hän sanoo tuntevansa välillä sympatiaa Riikka Purran (ps) asemaa kohtaan.

– On kova pesti olla ministerinä valtiovarainministeriössä aikana, jolloin ei voi jakaa mitään hyvää. Tiettyä tuttuutta löytyy 1990-lukuun, Siimes toteaa.

Hallituksen ideologista halua nujertaa ammattiyhdistysliike Siimes ei pidä eurooppalaisittain fiksuna. Taustalla hän näkee kolmikantaisen sopimisen kulttuurin murentumisen. Kyky kompromisseihin on heikentynyt paitsi eduskunnassa myös ay-markkinoilla.

Oppositiokin – nykyinen ja entinen – näyttää Siimeksen mielestä turhan usein lähinnä räksyttäjältä.

– Opposition tarjoamat vaihtoehdot vaikuttavat epäselviltä. Selkeä tarina hukkuu nopean reagoinnin vaatimuksiin. Oppositionkaan touhu ei aina tunnu siltä, että se olisi ihmisten arjessa kiinni. Se on vaikuttanut osaltaan äänestysaktiivisuuden heikentymiseen.

Kaikesta huolimatta Siimes aikoo käydä äänestämässä ”hautaan saakka”. Tempoilevan politiikan takia hänellekin alkaa olla vähemmän itsestäänselvää, ketä äänestäisi.

MONEN NUOREN mielissä tulevaisuus näyttää synkältä. Tämä horjuttaa myös uskoa siihen, että joskus aikanaan eläke riittäisi elämiseen.

– Pääseekö kiinnittymään vahvasti työelämään, onko työtä ja toimeentuloa? Se huoli on
todellinen. Riippumatta siitä, millainen eläkejärjestelmä on, lähtökohtana ovat tulot, jotka syntyvät työskentelystä, Siimes muistuttaa.

Paljon hyvääkin on tapahtunut. Nyt eläkettä kertyy myös pätkä-, osa-aika- ja keikkatöistäkin.

Eläkeläisten mukaanotto säästötalkoisiin voi Siimeksen mielestä tapahtua vain verotuksella.

– Jos ensi vaalikaudella verotusta täytyy korottaa, on asiallista, että se koskee myös eläkeläisiä. On poliittinen kysymys, miten se toteutetaan. En kannata sitäkään, että eläkkeet alkavat näyttää tasaeläkkeiltä. Ihmisethän ovat maksaneet järjestelmään sisään ansioidensa mukaan. Sitä ei pidä unohtaa.

Eläkejärjestelmää hän ei lähtisi sorkkimaan, ei edes indeksejä.

– Se on perusteiltaan hyvä. On muistettava, että tulevia eläkeläisiäkin varten sitä on hoidettava hyvin. Siitä ei ole takuita, jos nyt käydään järjestelmän kimppuun moottorisahalla.

VAATIMUKSET SIITÄ, miten omaisten pitäisi kantaa entistä enemmän vastuuta vanhenevista lähimmäisistään, ovat Siimeksen mielestä ”höpöpuhetta”.

– Nytkin omaiset hoitavat läheistensä asioista, mikä on hyvä asia, mutta sillä ei voi korvata esimerkiksi muistisairaan loppuelämän ympärivuorokautista avun tarvetta. Siihen ei ole varaa, että naiset siirtyisivät sankoin joukoin osa-aikatyöhön tai jäisivät kotiin hoitamaan vanhuksiaan. Muita keinoja pitää keksiä.

Hoivaan pääsykin on kiven alla, ja Suomessa siitä saa maksaa jo nyt maltaita.

– Työni ei ole laatia säästölistaa seuraavalle hallitukselle, mutta ikääntyvien on saatava
tarvitsemansa. Kaikilla ei ole lähiomaisia tai he asuvat kaukana, joten lisävastuun vaatimus on löysä heitto.

Häntä järkyttää myös, miten rumasti ikääntyvistä, nykyisin puhutaan ja kauhistellaan
eläkeläisten määrää.

– Aivan kuin heillä ei olisi ihmisarvoakaan. Ennen kansalaisoikeudet määritteli sukupuoli tai vauraus, nyt ikä. Työväenliike taisteli sen puolesta, että tavallisella ihmisellä on sanansa sanottava yhteiskunnan kehittämisestä.

Siimeksellä itsellään on vielä pari vuotta eläkeikään. Kokopäiväistä työtä hän ei etsi.

– Minulle on kertynyt monenlaista osaamista ja kokemusta. Olisi kiva, jos voisin käyttää sitä johonkin hyödylliseen ja samalla vielä oppia ja nähdä jotain uutta.